Syväekologia – elämän kunnioitusta ja syvää pasifismia

Kirjoittanut: Mikaela Vuorio (2004)

"Luonnonvarat ja elinympäristöt kuuluvat kaikille elämänmuodoille. Maapallo ei ole ainoastaan ihmistä ja ihmisen hyvinvointia varten." Leena Vilkka (Ekologiseen elämäntapaan, s. 11)

> Joitain syväekologisia periaatteita: <

Elämää ja sen monimuotoisuutta tulee vaalia ja suojella kaikin rauhanomaisin ja humaanein keinoin. Elollisia olentoja ei saa tuhota ilman pätevää syytä. Myös elottomalla luonnolla on itseisarvo, jota tulee vaalia, suojella ja hoitaa vastuullisesti. Tähän luetaan maanpintaa ympäröivä ilmakehä, maaperä ja maa-ainekset (hiekka, sora, kivet, kalliot, mineraalit), vesistöt (meret, järvet, joet, purot, lammet), pinnanmuodostukset (laaksot, vuoret, tasangot, alangot), sekä kasvillisuustyyppien ja kasvimaailman ääretön kirjo.Inhimillisten yhteisöjen ja yhteiskuntien tulee pyrkiä saavuttamaan mahdollisimman hyvä ekologinen tasapaino suhteessa ympäröivään luontoon, eikä elää jatkuvasti yli varojensa niin, että ulkomailta joudutaan ostamaan tai tuomaan suuret määrät energiaa, raaka-aineita ja tavaroita. Energiaa ja luonnonvaroja tulee määrätietoisesti säästää. Ihmisen täytyy kyetä säätelemään väkilukuaan sekä paikallisesti, kansallisesti että maailmanlaajuisesti siten, että se ei kuormita kohtuuttomasti ympäristöä ja elonkehää. Ihmisen tulee pyrkiä aineellisesti vaatimattomaan, mutta henkisesti rikkaaseen elämään. Kulutusta ja esim. kotitalouksien ylivarustelua tulee vähentää.

> Syväekologia -termin alkuperä <

Sanan syväekologia (deep ecology) on ottanut ensimmäisenä käyttöön v. 1973 norjalainen filosofi Arne Naess. Syväekologian kanssa merkitykseltään lähellä olevia termejä ovat myös syvällinen ympäristönsuojelu, vihreä elämänsuojelu, syvävihreys ja maakeskeinen etiikka. Syväekologia on osa kansainvälistä vihreää liikettä. Suomessa sitä edustaa joukko filosofeja, tiedemiehiä, kirjailijoita ja taiteilijoita. Suomessa on myös yksi syväekologinen seura, Vihreä Elämänsuojelun Liitto ry. Lisäksi Suomessa ilmestyy syväekologinen kulttuurilehti, Elonkehä.

Syväekologinen ajattelutapa on saanut paljon vaikutteita mm. sellaisilta filosofeilta ja luonnonsuojelun edelläkävijöiltä kuin Henry David Thoreau, Albert Schweitzer, Arne Naess, Aldo Lepold ja George Sessions. Suomalaisia tunnettuja syväekologeja ovat tekniikan tohtori Eero Paloheimo, kalastaja Pentti Linkola, ympäristöfilosofi Leena Vilkka ja metsänhoidon emeritusprofessori Erkki Lähde.

> Syväekologian lähtökohta <

Fil. tri Leena Vilkka on luonnehtinut syväekologian eettistä pohjaa näin, "Syvällisiä ympäristönsuojelijoita ja syväekologeja yhdistää elämän rikkauden ja monimuotoisuuden kunnioittaminen. Inhimillisen ja ei-inhimillisen elämän kukoistus, rikkaus ja moninaisuus maapallolla ovat itseisarvoja, eikä ihmisellä ole oikeutta vähentää muiden lajien kukoistusta." (Ekologiseen elämäntapaan, s. 11). Syväekologia tarkastelee lisäksi hyvin kriittisesti mm. yhteiskuntien taloutta, rakenteita, saastuttamista, globalisaatiota ja teknologistustumista ekologisesta näkökulmasta.

> Eikö tavallinen luonnonsuojelu riitä? <

Miksi tarvitaan syväekologiaa, eikö tavallinen ympäristötietoisuus ja luonnonsuojelu riitä?

Vuosikymmenien kuluessa lukuisat ympäristön tilasta vakavasti huolissaan olevat ihmiset ovat huomanneet, että tavanomainen, pintapuolinen luonnonsuojelu ei tuota tarpeeksi tuloksia. Muutoksia ei tapahdu tai ne ovat liian hitaita. Ihmisen toiminta on muuttunut yhä ekspansiivisemmaksi ja destruktiivisemmaksi. Luonnon tuhoaminen suuressa mittakaavassa on käynnissä joka puolella maapalloa, eikä mitään merkkiä ratkaisevasta muutoksesta ole nähtävissä. Samaa ympäristötuhoista politiikkaa toteuttavat niin lännen kuin idänkin valtiot yhteiskuntajärjestelmästä riippumatta.

Siksi syväekologit haluavat kyseenalaistaa perinpohjin ihmisen aseman ja roolin maapallolla. Ihminen on myös biologinen olento ja syvästi riippuvainen luonnosta. Ihminen on osa luontoa, halusipa hän sitä tai ei, mutta tämän ymmärtämistä ja kokemista estää ihmisen vieraantuneisuus luonnosta. Teollistunut ja teknologistunut ihminen on estynyt kokemasta syvää yhteenkuuluvaisuutta tai riippuvaisuutta luontoon. Syväekologia lähtee siitä, että ihmisen ajattelun täytyy ennen kaikkea muuttua. Vasta kun ihminen tiedostaa suhteensa ja riippuvaisuutensa luontoon aidosti ja syvällisesti, voidaan odottaa, että muutokset elämäntavoissamme ja sitä kautta yhteiskunnissa ovat kyllin merkittäviä, nopeita ja myös pysyviä.

> Elämän kunnioituksen etiikkaa ja syvää pasifismia <

Syväekologia on elämän kunnioituksen etiikkaa. Sitä kutsutaan myös maakeskeiseksi etiikaksi vastakohtana esim. ihmiskeskeiselle etiikalle. Se korostaa ihmisen vastuuta Maata kohtaan. Syväekologian elämänsuojelullinen perusta on perusolemukseltaan syvästi pasifistinen. Yhtä hyvin syväekologiaa voisi kutsua syväpasifismiksi tai laajennetuksi pasifismiksi. Perinteinen pasifismi keskittyy vaalimaan rauhaa ja rauhanomaista rinnakkaiseloa ihmisyksilöiden, yhteiskuntien tai valtioiden välillä. Syväekologiassa halutaan tämän suojelun piiriin ulottaa koko maanpiiri, kaikki sen elolliset olennot pienimmästä suurimpaan sekä tämän lisäksi myös eloton luonto.

> Luonnonsuojelu – ihmisen tärkein toiminnan alue <

Syväekologien mielestä luonnonsuojelu ei saa olla erillinen osa-alue, joka kilpailee yhteiskuntien muun toiminnan kanssa. Päinvastoin luonnonsuojelun tulee olla useimmilla ihmisen toiminta-alueilla lähtökohta ja päänäkökulma. Ihmisen omankin tulevaisuuden kannalta luonnonsuojelu on tärkeämpi kuin mikään muu ihmisen toiminnan alue. Ihmisen tulisi kiireesti luopua sellaisesta ajatuksesta, että hänellä on oikeus haaskata ja tuhota luontoa. Ihmisen tärkein tehtävä lajina on suojella elämää ja sen jatkumista maapallolla kaikin käytettävissä olevin rauhanomaisin ja humaanein keinoin. Luonnonsuojelun pitäisi olla ihmiselle hänen vakavin velvollisuutensa älyllisenä ja sivistyneenä olentona.

> Laissez faire -tyyppisen talouskasvun ongelmallisuus <

Tekniikan tohtori ja Rooman Klubin kunniajäsen prof. Pentti Malaska on kirjoittanut Elonkehä-lehdessä, "Talouskasvu itsearvoisena päämääränä, kuten nykyisin, johtaa ympäristön ja luonnon arvojen ns. hyötytuhoamiseen, vaikka sen seurauksena kasvu samalla tuhoaa myös omia edellytyksiään pitemmällä tähtäyksellä. Lopulta kasvun itsearvoinen, fundamentalistinen muoto turmelee inhimillisen hyvinvoinnin mahdollisuudet. Talouskasvua tarvitaan, mutta ei laissez faire -tyyppisenä kasvuna, vaan hyvinvoinnin tuottamisen välineenä kestävää kehitystä silmällä pitäen. Niiden välillä on periaatteellinen ja käytännöllinen ero." (Elonkehä 14/2004)

Nykyään yhteiskunnallista toimintaa ja poliittista ajattelua hallitsevat ihmis- ja talouskeskeiset lähtökohdat. Poliitikot ajavat lyhytaikaisia etuja (yleensä enimmillään yksi vaalikausi), suurten ihmisjoukkojen pintapuolista viihtyvyyttä tai valikoitujen ryhmien hyvinvointia. Päätöksiä tehdään ilman, että arvioidaan niiden kokonaisvaltaisia vaikutuksia pitemmälle aikavälille, esim. 50 - 100 vuoden päähän. Arvot lasketaan rahassa tai lyhytaikaisena taloudellisena voittona. Maan arvo lasketaan siitä saatavan liiketaloudellisen hyödyn perusteella.

> Häikäilemätöntä maankäyttöä demokratian ja lain sallimin keinoin <

Esimerkiksi kunnat Suomessa myyvät täysin vailla vastuuntuntoa yhteistä maata mm. soranottoa ja kallionmurskausta harjoittaville liikemiehille ja maansiirtofirmoille täysin häikäilemätöntä, massiivista ja puhtaasti kaupallista maa-ainesten riistoa varten. Verovaroilla palkatut virkamiehet ja demokraattisesti valitut lautakunnat antavat auliisti poikkeusympäristölupia näille firmoille, vaikka lapsikin voi ymmärtää, mitä hirveää jälkeä ne tekevät ympäristöllemme. Tämä kaikki tapahtuu siitä huolimatta, että tällaisen laillistetun vuosikymmeniä jatkuneen raskaan maansiirron aiheuttamat maisemalliset, ympäristölliset ja esim. pohjavesiin kohdistuvat vahingot ovat useasti täysin mahdotonta korjata jälkikäteen. Niiden osittaisetkin korjaus- ja ennallistamisyritykset langettavat raskaan laskun sekä kunnalle että yhteiskunnalle maksettavaksi.

> Kasvua kasvun vuoksiko? <

Irvokkaasti ja nousukasmaisesti Etelä-Suomen kasvukunnat röyhistelevät alati plusmerkkisillä muuttovoitoillaan ja jatkuvalla kasvullaan. Ne haluavat lisää kasvua, lisää tehokaavoitettuja asuntoalueita, teollisuutta ja infrastruktuuria kaikkine kerrostaloineen, betonihalleineen, hypermarketteineen, asfaltoituine katuineen ja kenttineen. Mikään ei riitä. Ja mihin tämä kaikki tähtää? Ihmisen hyvinvointiinko? Ihmisen elinpiirin ja luonnon hyvinvointiinko? Entäs tulevat sukupolvet? Voidaan kysyä, eikö nyky-Suomessakaan ole olemassa muita arvoja kuin jatkuvan kasvun, markkintalouden, aineellisen hyvinvoinnin ja voitontavoittelun arvot? Näitäkö me tavalliset ihmisetkin vaahto suupielissä kannatamme ja äänestämme samat suurmaanomistajien ja suurpääoman kellokkaat päätäntäpaikoille? Haluammeko me tavallisetkin ihmiset kasvua kasvun vuoksi, voittoa voiton vuoksi?

> Nyky-yhteiskuntajärjestelmän utopistisuus <

Koko yhteiskuntajärjestelmämme perustuu utopistiseen ideologiaan, kasvun ideologiaan. Lisää ihmisiä, lisää tavaroita, lisää "hyvinvointia". Tähän pyritään markkinatalouden ja sosiaalidemokraattis-kapitalistisen konsensuksen kaikin keinoin. Jo lapsen pitäisi oppia raakaan kilpailuun. Jo lapsesta pitäen pitäisi rakastaa kasvotonta massaviihdettä ja massaurheilua ja median ylivaltaa. Se kaikki hämärtää ihmisen näkökyvyn, arvomaailman ja moraalin. Tämä johtaa yhä paheneviin inhimillisiin ja ympäristöllisiin ongelmiin, jopa ekokatastrofeihin.

Usein luonnonsuojelijoita pidetään idealisteina tai utopisteina. Todellisuudessa kuitenkin, jos noudatettaisiin heidän visioitaan, maapallolla ja kaikilla sen elävillä olennoilla olisi realistisemmat mahdollisuudet selvitä. Todellisia utopisteja ja tuulihattuja ovat tämän päivän vallanpitäjät, ekonomistit, poliitikot ja päättäjät. Houkkamaisia naivisteja ovat ne, jotka eivät käsitä tai halua myöntää resurssiemme rajallisuutta ja toimia vastuullisesti.

> Realistinen vai utopistinen yhteiskuntamalli? <

Jotta elämä maapallolla voisi säilyä rikkaana ja elinvoimaisena, ihmisen tulisi omaksua tyystin toisenlainen elämäntapa, pyrkimykset ja kulutustottumukset. Vähemmän olisi enemmän. Laatu on tärkeämpi kuin määrä. Voidaan perustellusti kysyä, kumpi on realistisempi malli: ympäristön säästämiseen ja suojeluun perustuva ympäristöpolitiikka ja yhdyskuntasuunnittelu vai jatkuvaan kasvuun ja hyvinvoinnin lisäämiseen perustuva yhteiskuntamalli? Nykyinen talouskasvuun perustuva yhteiskuntajärjestelmä on utopistinen, koska se vain pahentaa sosiaalisia ja ekologisia ongelmia.

> Luonnonsuojelu on välttämättömyys – ei vaihtoehto <

Meillä on vain yksi maapallo, yksi maa ja yksi ilmakehä. Resurssimme ovat rajalliset. Syväekologia lähtee siitä, että luonnonsuojelu ja ekologisen tasapainon palauttaminen eivät ole vaihtoehto, vaan välttämättömyys, ainoa eloonjäämisen mahdollisuus. Kun esimerkiksi puhutaan köyhyyden poistamisesta, täytyy muistaa ne realiteetit, joissa elämme. Tiedemiesten laskelmien mukaan esim. nykyisen väkimäärän kokoisen köyhyyden poistaminen vaatisi jopa kolme maapalloa.

Maapallon ylivoimaisena valtiaana (6 miljardia) ihmisellä on tässä ainut vastuu kehityksen suunnasta - säilyykö elämä maapallolla vai ei. Nykyisen kaltaisella ihmiskuormituksella maapallon monimutkaiset tasapainojärjestelmät ovat kovalla koetuksella ja ihmiskunta yhä pahenevien ympäristöongelmien edessä tulevaisuudessa.

> Monokulttuuri ja massailmiöt <

Onkin mielenkiintoista todeta, että samaan aikaan, kun yksilöllisyyttä ja vaihtoehtoisuutta korostetaan, tapahtuu ympärillämme kuitenkin suurta keskittymistä ja yhdenmukaistumista. Monokulttuuri ja massailmiöt lisääntyvät esim. harrastuksissa, viihteessä, pukeutumis-, puhe-, ruoka- ja käytöstavoissa. Taide ja kulttuuri mieluusti tuotteistetaan ja teollistetaan, puhutaan mm. "luovasta teollisuudesta". Taiteilijoista tehdään tuotteita. Massaviihde ja monokulttuuri tunkeutuvat joka paikkaan. Omaleimaiset paikalliset kulttuurit ja kansanperinne häviävät kovalla vauhdilla yhdenmukaistavan valtavirran alle. Esim. kansanperinne ei ole enää osa tavallisten ihmisten arkipäivää, vaan korkeintaan pikanttia omaleimaisuutta, jonka avulla voidaan esim. perustaa myyvä festivaalitapahtuma tai saada lisää asukkaita kuntaan tai sitten siitä tehdään kalliisti palkattujen virkamiesten elitististä etnoa, jota tutkitaan ja opetetaan vain korkeakouluissa.

> Ihmisen ekologinen jalanjälki <

Ihmisen ekologinen jalanjälki on kohtuuttoman suuri. Mikään muu laji planeetallamme ei saa sellaista aikaan. Kuka muu kuin ihminen jyrää metsät aukeaksi, erämaan tekoaltaaksi, järven autiomaaksi, suon pelloksi, kosteikon golfkentäksi, lehdon kerrostalon alle. Eroosio lisääntyy, vihreä maa-ala vähee, hiilitase keikahtaa entisestään väärään suuntaan sekä ilmakehässä että maassa. Pato sinne, pilvenpiirtäjä tänne. Voimala tuonne, moottoritie tänne.

Hyvä indikaattori ihmisen ekologisesta jalanjäljestä on bruttokansantuote, kuten Pentti Linkola kirjoittaa uusimmassa kirjassaan, Voisiko elämä voittaa. Elintaso ja ympäristökuormitus ovat suorassa positiivisessa korrelaatiosuhteessa toisiinsa.

> Suomi – kuormituksen huipulla <

Mitä korkeampi elintaso, sitä enemmän tarvitaan energiaa ja raaka-aineita, sitä enemmän syntyy saasteita, jätettä ja tuhottuja maa-alueita. Tässä kategoriassa Suomi ei ole kovin korkealla. Meitä on vähän, mutta kuormituksemme on maailmantilastojen kärkeä. "Suomi on ihmiskunnan ryöstötalouden eteenpäin työnnetty pohjoinen sillanpääasema. Se on luonnonvaroista äärimmäisen köyhä maa, jossa ravinnon tuotanto hoippuu ilmastollisilla äärirajoilla ja metsän kasvu on äärimmäisen hidasta. Myös suomalaisen väestön vapaa-ajan toimet ovat Euroopankin mitassa ainutlaatuisen ekspansiivisia, tuhlaavia ja kuormittavia." (Pentti Linkola: Voisiko elämä voittaa, s. 259)

> Informaatiotulva <

Tiedotusvälineitten määrä ja volyymi on monikymmenkertaistunut viimeisten vuosikymmenten aikana. Tavallisenkin ihmisen ulottuvilla on nyt tietoa, joka aiemmin oli vain etuoikeutetun eliitin saatavilla. Tietomäärä, tiedonsaannin nopeus ja tiedon monipuolisuus ovat lisääntyneet huimasti, mutta onko lisääntynyt viisaus? Tavallisen suomalaisen ulottuvilla on kansainvälinen tietoverkko, internet massiivisene tietoväylineen. Radiokanavia on kymmenittäin, TV-kanavia samoin. Yksin ilmaisjakelulehtiä tulvii joka tuutista. On työnantajien, useiden kauppaketjujen, sähkö- ja öljyfirmojen, pankkien, kirjakerhojen ja lääkäriasemien asiakaslehdet. Lisäksi mainosrahoitteisia paikallislehtiä saattaa olla pari - kolmekin paikkakuntaa kohden, joista osa ilmestyy vielä useamman kerran viikossa. Sitten tietenkin tilatut lehdet päälle. Ja mainokset.

Todella tärkeää tietoa on vähän ja se helposti hukkuu kaiken toisarvoisen alle. "Elämän ja kuoleman kysymykset, väestönräjähdyksen, ehtymisen, saastumisen, sukupuuton kysymykset jäävät pienten erityisjulkaisujen, erityispalstojen lukemistoksi." (Pentti Linkola, Voisiko elämä voittaa, s. 206)

> Vaihtoehtoinen elämäntapa <

Meidän pitäisi omaksua sellainen tapa elää, joka ei saastuta luontoa ja riistä sen voimavaroja. Ensinnäkin ihmiskunnan nykyinen väkiluvun kasvu (reilu 6 miljardia) pitäisi saada taitettua laskuun mahdollisimman humaanein keinoin (esim. ehkäisyn ja valistuksen lisääminen sekä kehitysavun kytkeminen väkimäärän alentamiseen) ja sitten kun se olisi ihanteellinen, se pitäisi vakiinnuttaa mahdollisimman optimaaliselle tasolle. Väkiluvun lasku pätee myös Eurooppaan, joka on paitsi tiheään asuttu myös elämäntavaltaan luontoa vahvasti kuormittava. Toisekseen ihmisyhdyskunnan elämäntavan pitäisi olla sopusoinnussa paikallisesti ympäröivän luonnon kanssa.

Elämän säilymisen ainoa vaihtoehto on se, että ihminen sopeutuu rajalliseen ympäristöön ja luonnon elinehtoihin. Vaikka siitä seuraisi aineellisen elintason laskua jossain määrin, se merkitsisi kuitenkin todennäköisesti sosiaalisesti mielekkäämpää kulttuuria. Monesti aineellisesti niukempi elämäntapa luo edellytykset sosiaalisesti ja henkisesti rikkaammalle elämälle. Jokainen voi mielessään kuvitella, mitä tapahtuisi, jos pääsisimme eroon mediatulvasta ja massakulttuurista. Ihmisten oma aktiivisuus, harrastusten persoonallisuus ja luovuus alkaisivat elpyä. Myös todellinen yksilöllisyys korostuisi, jos väkilukua voitaisiin pitää nykyistä pienempänä valistustyön ja suositusten avulla. Ja koska ihmisiä olisi vähemmän, vähenisi myös kilpailun tarve.

> Mitä tekee suomalainen eliitti? <

Mutta mitä tekeekään suomalainen eliitti? Poliittinen eliitti rakentaa keskitettyä taloudellis-sosiaalis-poliittista mannervaltiota, Euroopan Unionia. Siitä seuraa entistä yhdenmukaisempi ja keskittyneempi kulttuuri ja toimintatavat. Se enteilee todennäköisesti sitä, että tulevaisuudessa maanosavaltiot taistelevat maapallon viimeisistä luonnonvaroista. Merkkejä tästä on jo nähtävissä (Vihreä Elämänsuojelun Liitto ry: Periaateohjelma s. 5). Ja toisaalla suomalainen taiteen ja tieteen eliitti keskustelee taiteesta ja tieteestä, uudesta ja vanhasta. Kiistelee apurahoista, nimityksistä ja meriiteistä. Uskollisesti se tekee tiedettään ja taidettaan. Uskollisesti se antaa poliitikkojen hoitaa likaisen työn ja pitää kaiken muuttumattomuuden konsensusta yllä. Eihän älymystö viitsi vaivautua. Eihän sen tarvi, sillähän on asiat muutenkin varsin hyvin. Lainsäädäntö, päätöksenteko ja yhteiset asiat (pienimmästä suurimpaan) jätetään mielihyvin poliitikkojen ja byrokraattien hoidettavaksi.

> Miten ja kuka? <

Vain yksi on varmaa: kun tärkeimmät luonnonvarat ehtyvät ja elinympäristö käy kelvottomaksi, ihminen joutuu viimeistään silloin hylkäämään kasvun utopiansa. Ei ole näköpiirissä, että teknologia voisi ratkaista ihmisen aiheuttamia maailmanlaajuisia ongelmia.

Kuitenkin ei-kasvuhakuinen, vakaaseen tasapainoon pyrkivä ja ekotehokas elämäntapa sekä yhdyskuntarakenteet olisivat löydettävissä ja toteutettavissa jo nyt, jos siirtymäajaksi otettaisiin esim. 20 - 30 vuotta. Tässä olisi suuri keskustelun ja toiminnan paikka.

Uudet sukupolvet ja vastuunkantajat kasvavat jo, mitä me annamme heille evääksi? Tuhotut metsät, suot, joet ja järvet? Riistetyt soraharjut, louhitut kalliot, asfaltoidut niityt? Sukupuuttoon ajetut eläin- ja kasvilajit? Lahjoitammeko tuleville sukupolville perintönä vielä teollistetun maatalouden ja karjatalouden maahan poljettune eläinten oikeuksineen?

Luomakunnallahan ei ollut virallisia oikeuksia vielä armon vuonna 2004.

Miten tämä kaikki voidaan korjata - ja kuka ne tulee korjaamaan?

Eräs kaunis toive: "Uuden elämänkatsomuksen peruskivi, maapallon säilyttämisen kategorinen imperatiivi – johon liittyy stabiiliuden ehdoton vaatimus sekä säästäminen ja suunnitelun välttämättömyys – pitää istuttaa lasten mieleen leikki-ikäisestä, ensimmäisestä luokasta lähtien.” (Eero Paloheimo: Syntymättömien sukupolvien Eurooppa, s. 63)

Lähteet

1) Ekologiseen elämäntapaan. Toim. Leena Vilkka. VESL ry. Yliopistopaino 1996.
2) Miten järkiinsä tullut ihminen voi elää. Vihreä Elämänsuojelun Liitto ry:n periaateohjelma 2002. 
3) Vihreän Elämänsuojeluliiton kotisivut: http://www.kolumbus.fi/matti.sarmela/vesl.html
4) Eero Paloheimo: Syntymättömien sukupolvien Eurooppa. WSOY 1996.
5) Pentti Linkola: Voisiko elämä voittaa. Tammi 2004.
6) Stephan Harding: "What is deep ecology" (http://resurgence.gn.apc.org/185/harding185.htm)
7) Foundation for Deep Ecology (http://www.deepecology.org)
8) "Laissez-faire -asenne ja kestävä kehitys - ristiriita kahden talouskasvuajattelun välillä". Elonkehä 2004/14. Artikkeli, kirjoittaja Pentti Malaska
9) "Linkolalaisuus - vihreän liikkeen ydin", Elonkehä 2004/14. Artikkeli, kirj. Leena Vilkka
10) http://www.rogerwendell.com/deepecology.html

Kirjallisuutta

1) Eero Paloheimo: Maa. WSOY 1985.
2) Eero Paloheimo: Megaevoluutio. WSOY 2000.
3) Erkki Lähde: Metsä sydämellä. Rakennusalan Kustantajat 2003.
4) Erkki Lähde: Luovuuden lähteellä. Ekometsätalouden Liitto 2004.
5) Matti Sarmela: Kohtalon lait eivät katoa. Suomalaisen kirjallisuuden seura 2004.
6) Pentti Linkola: Unelmat paremmasta maailmasta. WSOY 1971.
7) Pentti Linkola: Voisiko elämä voittaa? Tammi 2004.
8) Rachel Carson: Hiljainen kevät 1962.
9) Albert Schweitzer: Elämän kunnioitus.
10) Georg Henrik von Wright: Tiede ja ihmisjärki 1987.
11) Henry David Thoreau: Elämää metsässä.
12) Bill Devall ja George Sessions: Deep Ecology, Living as if Nature Mattered 1985.

Palaa edelliselle sivulle